Kevätsiivousta ja muita 1:1 kuulumisia olisi vaikka kuinka, mutta nukkekotirintamalla on tapahtunut munakennojen silppuamista, liimausta ja maalausta. Tein munakennolattiaa kahvilan alakertaan ja suunnittelin mitä kalusteita ja valaisimia hankin/teen sinne vielä lisää. Haluaisin esitellä kauppataloni vasta seinien tapetoimisen ja listojen laittamisen jälkeen kuvien avulla.

Ystäväni (samalta yläasteelta, silloin 90-luvun alkupuolelta, ollaan nähty tässä välilläkin toki) kävi kyläilemässä. Hän kertoi nykyään harrastavansa keskiaikajuttuja, hänen lähdön jälkeen piti tulla netistä tarkastamaan koska ne Turun keskiaikamarkkinat olikaan. Viime vuonna kävin siellä minäkin, ison masun kanssa 3vkoa ennen laskettua aikaa. Linkkejä seuratessa ja googlatessa vähän innostuin kokeilemaan kinnasneulatekniikkaa, jota en ollut kokeillutkaan aikaisemmin. Toinen lasten kokoinen lapanen on nyt lähes valmis.

Riskialtista on tänään lähteä käsityömessuille Turkuun, kun sieltä saattaa taas haluta meille jotain kivaa :)