Tähän sivulle olen kerännyt kuvia ja tekstiä jouluisesta hirsimökin tuvasta. Osa tavaroista on itse tehtyjä osa hankittuja. Vielä on muutamia juttuja, joita tekisi mieleni parannella, mutta ensi jouluksikin piti jättää jotain puuhaa. Tämä pienoishuone sijoittuu "wanhaan aikaan", jolloin ei vielä ollut sähkövaloja, mikä sen paremmin sopisikaan jouluun kuin kynttilänvalossa tunnelmointi.

DSC06130.jpg

Jouluaattoaamuna mummo ja pappa istahtavat hetkeksi, jatkaakseen taas puuhiaan. Kuusi odottelee pieniä koristelijoita, joiden saapumista ennen pitäisi kuitenkin paketoida vielä muutama lahjakin. Jouluruuat on nostettu pöytään, jotta nälkäiset matkaajat saisivat syödä vatsansa täyteen jouluherkkuja.

DSC06140.jpg

 

Ruokapöydässä mm. laatikoita kinkkua, rosollia ja jouluksi papan valmistamia silakoita.

DSC06100.jpg

Kahvin kanssa maistuu joulutortut, juhlapitko, piparit ja hedelmäkakku, jota pitääkin hakea lisää, mutta mummon ei sitä kannata tehdä vielä, arvaatko miksi.

DSC06101.jpg

Koirat saavat sielä hengähtää hetken, sillä lasten saavuttua ne menevätkin mielummin porstuaan viileyteen lepäämään. Ei taida niiden korvat kestää sitä menoa.

DSC06127.jpg

Herkkuja voi käydä napostelemassa sivupöydällä.

DSC06124.jpg

Kynttilöitä on vielä valettu lisää, jotteivät lopu sitten joulunpyhinä.

DSC06137.jpg

Tulisijasta hohkaa lämpö

DSC06134.jpg

Koristeet ja lahjat on kannettu tupaan, lahjoista on vielä osa paketoimattakin

DSC06135.jpg

Hyvää joulunodotusta kaikille.